keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Iguazu

Viime päivityksestä on vierähtänyt jo melkein kuukausi! Toisaalta eipä ole ollut ihmeempää päiviteltävää. Chilessä pyöriikin jo normaali arki! Arki on täällä todella mukavaa. Luentoja, ruokailuja perheen kanssa ja hengailua kavereiden kanssa. Oikeastaan samanlainen meininki, kuin Suomessakin. Normaali opiskelijan arki! Viime viikolla minulla oli kaksi ensimmäistä koetta. Jouduin opiskelemaan niihin todella paljon, sillä opiskelin asiat ensin englanniksi (osittain jopa suomeksi) ja sitten taas espanjaksi. Mutta kokeisiin luku oli mukavaa, sillä opin paljon uusia sanoja omaan alaani liittyen. Myös koetilaisuus oli minulle hyvä tilaisuus oppia.

Viikonloppu olikin sitten hieman erilainen! Torstaina skippasin markkinoinnin luennon ja otin lennon Argentiinaan. Argentiinassa minua oli vastassa paikallinen ystäväni Rodrigo, johon tutustuin vuonna 2010 Camebridgessä kielikurssilla. Viime kerrasta olikin aikaa lähes neljä vuotta (neljä vuotta sitten tein kuukauden mittaisen reissun Argentiinaan). Saavuin Argentiinaan noin klo 11 aikaan illalla. Ensimmäisenä iltana kerroimme kuulumisia ja menimme suhteellisen ajoissa nukkumaan. Seuraavana päivänä söimme päivällistä (lihaa tietenkin) Rodrigon perheen kanssa. Oli todella mukava taas tavata heitä ja tällä kertaa pystyin keskustelemaan myös Rodrigon isän kanssa, joka ei puhu englantia.

Perjantai iltana lähdimme ajelemaan kohti Iguazua. Myös Rodrigon ystävä Juanchi osallistui reissulle mukaan. Ajelimme Rodrigon kanssa vuorotellen. Ajomatka Iguazuun kesti yhteensä 17 tuntia. Saavuimme Puerto Iguazuun n. klo 15.00. Ekana iltana söimme hyvin paikallisessa ravintolassa. Argentiinalainen liha on kyllä maailman parhainta, siitä on vaikea kiistellä. Kävimme myös pikaisesti katsomassa paikallista yöelämää.


Sunnuntaina aamulla lähdimme putouksille. Todella huikea mesta! Pistää hiljaiseksi, kun näkee nuo putoukset. Otimme myös veneajelun putouksien lähelle. Veneellä ajettiin niin lähelle, että kaikki olivat ajelun jälkeen litimärkiä. Veneajelun jälkeen käppäilimme eri reittejä Iguazun luonnonpuistossa. Menimme katsomaan myös "paholaisen kurkkua" (suurin putous Iguazulla) yläpuolelta. Luonnonvoimat ovat kyllä massiiviset...


Putousten jälkeen menimme hostellille kuivattelemaan vaatteitamme. Sään suhteen emme olleet niin onnekkaita, sillä putouksilla satoi lähes koko vierailumme ajan. Päivää aiemmin putouksilla oli paistanut aurinko ja lämpötila oli ollut 42 astetta. Mutta tämähän ei meitä tietenkään lannistanut. Mietimme hostellilla, että mitähän sitä tekisi illalla ja päätimme piipahtaa Brasilian puolella! Puerto Iguazulta matka rajalle kestää autolla noin 10 minuuttia. Kävelimme rajan yli, sillä autolla olisi joutunut jonottamaan jokusen tovin. Brasilian puolelta otimme taksin ja menimme Foz de Iguazun keskustaan. Brasilian puolella kävimme yhdessä kuppilassa kuuntelemassa livemusiikkia. Argentiinaan suuntasimme hyvissä ajoin ja menimme ajoissa nukkumaan, sillä aamulla starttaisi ajo takaisin Buenos Airesiin.

Jouduimme myös muutamaan jännittävään tilanteeseen Argentiinassa. Paluumatkalla joku heitti autoamme kohti kiven, kun meillä oli vauhtia noin 100km/h. Onneksi ei tullut tuulilasiin, vaan kivi teki lommon auton sivukatteisiin. Argentiinalaiset kaverini kommentoivat asiaa "Don't worry, we are in Argentina. That happens here all the time" :D Myöskään Argentiinan korruptoitunut poliisi ei ole mikään maailman mukavin. Normaalisti poliisi tarkistaa varsinkin turisteilta kaikki dokumentit ja vastaavat ja selvittely vie usein todella kauan aikaa. Hyvä vinkki Argentiinaan matkaavalle on ottaa dollareita matkaan, sillä ikävä kyllä, poliisit ovat helposti lahjottavissa. Parikymmentä dollaria ja matka jatkuu ilman sen suurempia selvittelyjä. Paalumatkalla minun ajovuorollani jouduimme pysähtymään poliisin tiesulkuun. Tervehdin poliisia ja kerroin heti, että olen Suomesta. Poliisi oli ilmeisesti lähellä vuoronvaihtoa tai vastaavaa, sillä hän ei kysynyt minulta edes ajokorttia. Tämä aiheutti suurta ihmetystä argentiinalaisissa kavereissani, sillä he olivat aivan varmoja, että joudumme selvittelemään asioita poliisin kanssa vähintään pari tuntia.

Dollareita on myös hyvä ottaa matkaan, jotta saa paikallista valuutta. Käteisautomaatit ovat usein tyhjinä ja muutenkin käteisautomaatista saa dollaria kohden noin 9,40 pesoa. Jos matkaan ottaa dollareita, niitä saa helposti vaihdettua esimerkiksi paikallisten kanssa ja dollaria kohden saa noin 16 pesoa. Tosin rahan kanssa on hyvä olla tarkkana, sillä Argentiinassa on runsaasti väärennettyä rahaa. Paikalliset eivät pysty säästämään Argentiinan pesoissa, sillä inflaatio syö säästöt todella nopeasti. Säästäminen onkin yleistä dollareissa, mutta paikalliset joutuvat maksamaan 30% veroja, jos he haluavat vaihtaa rahansa dollareiksi. Pankkiin talletettuja dollareita ei voi myöskään nostaa, joten säästöt ovat usein käteisenä kotona. Tosin eihän Argentiinalaiset dollareita tarvitse, sillä Argentiinan päättäjien mielestä omassa maassa on niin paljon nähtävää, ettei kenenkään tarvitse lähteä ulkomaille. Argentiinassa poliittinen järjestelmä on läpimätä ja todella korruptoitunut. On surullista kuulla paikallisilta ystäviltä (jotka opiskelevat Argentiinan parhaissa yliopistoissa), että heidän mielestään suunta on vain huonompaan, eikä olot tule maassa koskaan paranemaan.

Matka oli kyllä huikea! Oli myös todella mukava tavata hyviä ystäviä pitkästä aikaa. Matka meni myös kaikinpuolin oikein hyvin, emmekä kohdanneet sen suurempia ongelmia. Tänään 14.10 Chilessä sataa. Maanjäristyksiin nämä ovat kyllä varautuneet, mutta sade tuntuu pysäyttävän koko kaupungin. Kunnollista viemäröintiä ei ole, jonka vuoksi kadut tulvivat. Collectivot (edulliset jaettavat taksit) ovat kaikki varattuja, eikä porukka pääse luennoille tai töihin. Luentoja on peruttu. Porukka ei viitsi saapua yliopistolle, koska ulkonahan voi vaikka kastua! Itse istun luennolla kengät märkänä. Luennolle saapui vain noin kymmenesosa muista opiskelijoista.