tiistai 25. elokuuta 2015

Maanjäristyksiä

Huhhuh, täällä järisee oikein kunnolla. Muutaman päivän sisään on ollut useampia maanjäristyksiä. Viimeisimmässä blogitekstissä mainitsin 5.5 magnituden maanjäristyksessä. Siitä seurasi kaksi jälkijäristystä yöllä, joista toinen oli 4.8 ja toinen 4.3 magnituden järistys. Huvittavinta kuitenkin on, etten herännyt kumpaankaan. Kaikki kyselivät, että heräsitkö yöllä maanjäristykseen, mutta en ollut asiasta edes tietoinen. Myös perheen abuela oli herännyt maanjäristykseen ja pyydellyt syntejään (pecados) anteeksi... :D Viime yönä oli ollut taas 4.5 magnituden järistys noin kolmen aikaan yöllä. Omaan ainakin hyvät unenlahjat, kun pienet järistykset eivät herätä :D

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Ensimmäinen kouluviikko

Noniin, nyt pääsimme aloittelemaan kurssit yliopistolla. Itse valitsin tosiaan vain kolme kurssia, sillä minulla on varmasti paljon tehtävää kielen kanssa. Valitsin syksylle E-Business, Administración ja Marketing 2 -kurssit. Kurssien luennot ovat pakollisia ja läsnäoloa seurataan tarkasti. Hieman erilainen kulttuuri verrattuna Suomen akateemiseen vapauteen. Kurssien luennot ovat n. 20-30 hengen kokoisia. Ensimmäisen viikon perusteella uskon valinneeni oikeat kurssit itselleni.


Tietenkin viikolta löytyi myös aikaa surffaamiseen. Kyllä se pikkuhiljaa alkaa onnistumaan. Perjantaina kävimme myös paikallisella nähtävyydellä (suuri risti mäen huipulla), mutta harmiksemme hissi ei pelittänyt. Joku toinen kerta sitten... Viikonloppuna meillä oli n 25 hengen kokoiset grillibileet (asado) Ranskalaisten vaihtareiden kämpillä. Grillailun jälkeen kävimme myös piipahtamassa paikallisessa yöelämässä. Mukavia ihmisiä ja hyvää ruokaa, kelpaa.


Sunnuntaina pääsin kokemaan ensimmäisen maanjäristyksen. Järistyksen voimakkuus oli "vain" 5.5 magnitudea. Kuulemma pieni järistys Chileläisten mielestä. Ensi viikolla sitten jatkuu opiskelu. Ajattelin kirjoitella kurssien aikana muutamia esseitä kurssin aiheista parantaakseni kielitaitoani.

lauantai 15. elokuuta 2015

Ensimmäinen viikonloppu alkaa! 14.8
Kuten jo aiemmin mainitsin, niin täällä ei pärjää millään muulla kuin espanjan kielellä. Lähes kaikki vaihtarikaverini ovat espanjankielisistä maista, jonka vuoksi espanja on ainoa kieli jolla kommunikoimme. Tänään kävimme myös tutustumassa paikalliseen byrokratiaan, kun kävimme ensin poliisiasemalla hoitamassa opiskelijakortteihin liittyviä asioita eteenpäin. Tämän jälkeen kävimme vielä paikallisessa Kelassa hoitamassa asioita... Hommat sujuu latinomaisella rauhallisuudella :D Samalla reissulla kävimme myös syömässä, jonka jälkeen lähdimme ajelemaan erilaisia paikallisia nähtävyyksiä läpi. Vaikka olenkin opiskellut espanjaa jonkin verran, niin sen voin kertoa että tuntuu melko raskaalta kuunnella koko päivä putkeen erilaisia espanjan kielen murteita. Pitäisi vielä yrittää ymmärtää kaikki ja pystyä jotenkin liittymään keskusteluun. Melko tehokasta kielikylpyä, eiköhän se tästä ala pikkuhiljaa sujumaan :)

Illalla etkoilimme Marcelin ja hänen kaverinsa Rodrigon kanssa, jonka jälkeen suuntasimme istumaan iltaa muiden vaihtareiden kanssa. Samalla vietimme myös erään vaihtarikaverimme syntymäpäiviä. Mukava ilta ja mukavia ihmisiä! Meksikolaiset vaihtarit järkkäsivät meille vielä VIP-tilat illan ajaksi. Que buena fiesta!

15.8
Kuten aiemmin jo mainitsin, niin ajattelin ostaa itselleni tarvittavat varusteet surffailua varten. Marcelin kanssa kävimme ostamassa minulle märkäpuvun. Shoppailujen jälkeen menimme Marcelin perheen mökille grillailemaan. Alla olevassa kuvassa on maisemia tuolta mökiltä.
 


Sitten päivän kohokohtaan eli surffailuun! Sain Rodrigolta lainaan surffilaudan ja kuten arvata saattaa, menimme rannalle jossa ei ole muita ihmisiä ja aallot ovat juuri  sopivia (kannattaa todella tutustua paikallisiin ihmisiin). Märkäpuku päälle ja ei muuta kuin menoksi. Elämäni ensimmäinen kerta surffilaudalla eikä edes jännittänyt. Todella siisti kokemus! Maisemat eivät myöskään olisi voineet olla paremmat, sillä surfasimme auringon laskuun asti. Värit muuttuivat todella upeasti keltaisesta punaiseksi. Muutama pilvenhattara oli myös antamassa hieman eri sävyjä taivaalle samalla, kun auringon viimeiset säteet maalasivat komeasti vuoristoa. Harmi etten saanut napattua kuvaa, mutta eiköhän noita surffikuvia tule myöhemmässä vaiheessa. Ei kyllä kaduta yhtään että päätin käyttää matkakassastani melkoisen siivun varusteisiin, sain ainakin hyvän liikuntaharrastuksen vaihdon ajaksi :)

Miksi Coquimbo?
Kaupunkina Coquimbo on n. 200.000 ihmisen satamakaupunki. Kun katselin vaihtokohteita, niin huomasin että Coquimbon yliopistolla on oma hiekkaranta. Melko kutkuttava ajatus, että voi käydä luentojen välissä loikoilemassa rannalla. Myös yliopiston kurssit vaikuttivat hyviltä. Ajattelin myös, että hieman rauhallisempi kaupunki sopii omaan vaihtooni paremmin kuin vilkas suurkaupunki.

Surfailua en suunnitellut sen kummemmin etukäteen, mutta täällä todella harrastetaan sitä ja paljon. Ainakin ensimmäiset fiilikset sen suhteen ovat hyvät. Huomenna menemme heti aamupalan jälkeen etsimään uusia aaltoja!

torstai 13. elokuuta 2015

Ajattelin kirjoitella blogia vaihtoajaltani Chilessä, jotta kaverit ja sukulaiset pystyvät helpommin seuraamaan matkaani. Vaihtoni kestää n. 5 kuukautta. Vaihdon järjestely itsessään vaati melko paljon aikaa ja rahaa. Onneksi yliopisto tukee vaihtoon lähtijöitä taloudellisesti, jotta kaikki kulut eivät lankeaisi itse maksettaviksi. Tässä kirjoituksessa tuon esille fiiliksiä matkan ensimmäisistä päivistä.

Lähtöpäivä 10.8
Lähtöpäivänä aloin pakkaamaan heti aamusta. Lento lähtisi klo 16.55. Vielä matka ei ainakaan jännittänyt yhtään, mikä oli sinänsä ihme. (Ehkä viikkoa aiemmin hypätty benji aiheutti sen, etten osaa enää jännittää mitään :D) Rinkkaan ajattelin pakata mahdollisimman vähän tavaraa. Vain noin viikon vaatetarpeet sekä muutamia kesävaatteita, Chilessä mennään kuitenkin koko ajan kesää kohti. Olin aiemmin hakenut myös dollareita matkakassaksi. Emma saattoi minut kentälle, josta matka sitten todella alkoi.

Lennot olivat ajallaan ja kaikki meni muutenkin oikein hyvin. Ensimmäinen lento oli Helsingistä Madridiin 4h, jonka jälkeen muutaman tunnin kentällähengailun jälkeen oli vuorossa pidempi lento, eli Madridista Santiagoon n. 13,5h. Pidemmällä lennolla pääsimme lentämään uudella koneella, jossa oli mukavat penkit ja jokaisella matkustajalla oma kosketusnäyttö, josta pystyi katsomaan elokuvia ja sarjoja sekä kuuntelemaan musiikkia. Matka meni yllättävän nopeasti ja sain jopa nukuttua lähemmäs kahdeksan tuntia lennon aikana.

Saapuminen 11.8
Saavuin Santiagoon n. klo 8.00 aamulla paikallista aikaa. Kentällä kaikki onnistui hyvin, matkatavarat eivät olleet kadonneet jne. Santiagon kentällä jouduin hengailemaan n. 8 tuntia seuraavan lennon vuoksi. Lento Santiagosta La Serenaan starttasi n. klo 14.30. Viimeinen lento, jonka jälkeen saisin n. 35 tunnin matkustamisen päätökseen. Laskeuduimme La Serenaan n. klo 15.30 ja kentällä minua oli vastassa paikallisen yliopiston vaihtokoordinaattori Carolina. Carolina tarjosi minulle kyydin perheeseen, jossa tulisin viettämään seuraavat viisi kuukautta. (Hieman normaalista poiketen vaihto on toteutettu siten, että vaihto-oppilaat sijoitetaan paikallisiin perheisiin)

Alla olevassa kuvassa näkyy Andit:

Perheen tapaaminen 11.8
Perheen asunnolla minua oli vastassa perheen vanhempi poika Marcel, kuka opiskelee samaa pääainetta kuin minä. Perheeseen kuuluu myös Marcelin veli Ingacio sekä äiti Tamara. Marcelin kanssa tulimme heti juttuun ja pääsin harjoittelemaan espanjan kielen taitojani. Kerroin Marcelille hieman Suomesta ja keskustelimme myös opinnoista jne. Myöhemmin perheen äiti saapui oman äitinsä ja tätinsä kanssa kotiin. Jouduin heti abuelan (isoäidin) syleilyyn ja minut otettiin todella hyvin vastaan. Söimme yhdessä ja koko perhe yhdessä selosti minulle Espanjaksi kaikkea mahdollista maahan liittyen. Olen kaikin puolin tyytyväinen, että pääsin juuri kyseiseen perheeseen. Aika tulee varmasti menemään nopeasti näiden ihmisten kanssa. Perhe muistuttaa paljon Argentiinalaisen kaverini perhettä. Kuten kulttuuriin kuuluu, läheiset ja perhe ovat kaikki kaikessa. Ihmiset ovat todella ihmisläheisiä, vieraanvaraisia ja ystävällisiä.

Ensimmäinen päivä 12.8
Edellisenä iltana sovimme Marcelin kanssa, että lähtisimme rannalle heti aamusta. Kelit ovat tosin vielä melko viileät Chilessä, mutta se ei haittaa surffaamista! Tapasimme myös Marcelin kaverin, jonka kanssa he kävivät surffaamassa. Ajattelin myös itse hommata tarvittavat välineet, jotta pääsen surffailemaan paikallisten tuttavuuksien kanssa. Aamun surffailujen jälkeen minulla oli ensimmäinen tapaaminen yliopistolla muiden vaihtareiden kanssa. Kiertelimme yliopiston kampusta ja keskustelimme erilaisista opintovaihtoehdoista. Perjantaihin mennessä pitäisi päättää, mitä lukukauden aikana opiskelee. Tapaamisen jälkeen suuntasimme kaupungille, josta kävin ostamassa itselleni paikallisen puhelinliittymän. Tämän jälkeen menimme Marcelin ystävien kanssa hengailemaan ja istumaan iltaa. Mukava, että pääsin suoraan tekemään tuttavuuksia paikallisten ihmisten kanssa. He auttavat minua varmasti paljon kielen oppimisessa. On myös mukava päästä suoraan kiinni Chileläiseen arkeen.

Miksi Chile?
Nuorempana vietin vuoden Espanjassa, jolloin sain ensikosketuksen kieleen ja kulttuuriin. Myöhemmin olin kielikurssilla Cambridgessä, jossa tutustuin erääseen Argentiinalaiseen kaveriin. Ennen armeijaa reissailin pari kuukautta putkeen josta vietin kuukauden Argentiinassa. Mielestäni kulttuuri on täällä todella ihmisläheinen ja mukava. Toisaalta monilla ihmisillä ei ole täällä paljon muuta kuin toisensa, joka selittää paljon. Haluan oppia tuntemaan paikallisten kulttuurin paremmin ja tottakai oppia myös puhumaan espanjaa, jota olen nyt opiskellut ehkä n. 4 vuotta. Heti alkuun huomasin, että pystyn ymmärtämään suhteellisen hyvin espanjaa, mutta puhumisessa on vielä vaikeuksia. Toisaalta tälläinen mahdollisuus, jossa pääsen suoraan kiinni paikalliseen ympäristöön on hyvä tapa oppia kieltä ja kulttuuria. Täällä en nimittäin pärjää millään muulla kielellä kuin espanjalla. Pääsen myös opiskelemaan espanjaksi, mikä varmasti tuottaa myös hieman vaikeuksia, mutta kyllä kaikesta selviää. Chile on maana mielenkiintoinen ja täältä löytyy paljon nähtävää. Sen vuoksi Chile vaikutti erittäin hyvältä vaihtoehdolta vaihtoa varten.

Katsotaan kuinka paljon kerkeän kirjoittelemaan tätä blogia. Alla olevassa kuvassa on vielä maisemia meidän parvekkeelta.