maanantai 7. syyskuuta 2015

Opiskelijan arkea ja reissailua

Täällä meininki alkaa jo muuttumaan normaaliksi opiskelijan arjeksi. Luentoja ja kouluhommia kotona. Tosin onnekseni muutaman kurssin opettaja lähti matkalle Espanjaan, jonka vuoksi minulla on vain muutama luento viikossa. Hyvä ja pehmeä aloitus opinnoille.

Jotta arki ei kävisi liian tylsäksi, vietimme viikonlopun muiden vaihtareiden kanssa pääkaupungissa Santiagossa. Kaupunki itsessään on melko ruma ja ruuhkainen. Juttelin myös vaihtareiden kanssa, jotka opiskelevat Santiagossa ja he joutuvat käyttämään paljon aikaa päivittäin päästäkseen kouluun. Osa joutuu esimerkiksi jonottamaan metroa, sillä ihmisten paljouden vuoksi porukka ei mahdu yhteen metroon, vaan pahimmillaan joutuu odottamaan muutaman metron verran. Tämän lisäksi osa joutuu käyttämään myös bussia, joka on myöskin todella ruuhkainen. Olen siis kaikin puolin tyytyväinen, että pääsin Coquimboon opiskelemaan!

Starttasimme matkamme Santiagoon Coquimbosta torstain ja perjantain vastaisena yönä klo 00.30. Santiagoon saavuimme klo 7.15. Bussimatka oli minulle todella positiivinen yllätys. Tuolit olivat loistavat verrattuna Suomen busseihin ja bussihenkilökunta herätti matkustajat oikeilla pysäkeille ja meille tarjottiin jopa aamiainen! Matka Santiagoon kustansi bussilla vain 9.20€, joten hintalaatusuhde on täällä kohdillaan. Bussifirmoja myös riittää ja niitä löytyy Chilestä useita kymmeniä. Kilpailua siis riittää, joka pitää laadun hyvänä. (Tekisi varmaan Suomellekin hyvää, jos muutamat yritykset ryhtyisivät näyttämään mallia Onnibussin tapaan)


Santiagossa yövyimme ensimmäisen yön Bellavista nimisessä hostellissa. Hostelli oli erittäin siisti ja edullinen. Henkilökunta oli myös todella ystävällistä. Perjantain kunniaksi hostellin henkilökunta järjesti kaikille hostellin asukkaille asadon (grillibileet) ILMAISEKSI. Ilmaista ruokaa hyvässä ilmapiirissä, kelpaa. Asadon jälkeen piipahdimme myös paikallisessä yöelämässä. (Jos Chilessä haluaa juhlia, niin kannattaa suunnata Santiagoon)

Lauantaina kävimme piipahtamassa Pablo Nerudan (Nobel-palkittu Chileläinen runoilija ja diplomaatti) asunnossa Santiagossa, joka oli todella upea. Pablo Nerudalla oli asunto myös Valparaison lähettyvillä, joka on sittemmin museoitu. Täytynee piipahtaa siellä myöhemmin tänä vuonna. Sunnuntaina kävimme piipahtamassa museossa, johon oli kerätty aineistoa vuoden 1973 sotilasvallankaappauksen ajoilta. Ei niin kevyttä luettavaa ja nähtävää...

Kesää kohti mennään, minkä huomaa lämpenevistä keleistä. Ensi viikko on täällä lomaviikko, jonka kunniaksi lähdemme roadtripille etelään. Varmasti huikea reissu tiedossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti