torstai 31. joulukuuta 2015

Loppu lähestyy

Ei oo reiluun kuukauteen tullu kirjoteltua mitään tänne blogiin. Eipä täällä ole oikein ihmeempiä tapahtunutkaan. Kuukausi onkin vierähtäny arkisissa askareissa ja opintojen parissa. Hieman haikeat fiilikset sen vuoksi, koska vaihto lähenee loppuaan. Näin jopa unta, että olin ekaa päivää töissä ja joku kysyi oliko mukava tulla takaisin Suomeen, eikä ollut. Ei houkuta Suomen pimeys ja kylmyys kyllä yhtään ja mielelläni jatkaisin vielä täällä kesäisessä Chilessä oleilua. Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan.

Sain tänne Suomesta vieraaksi tyttöystäväni ja äitini ja olemme reissailleet pari viikkoa Chilessä. Aluksi olimme muutaman päivän Santiagossa, sitten Valparaisossa, jonka jälkeen olemmekin oleskelleet täällä Coquimbon vieressä La Serenassa. Täällä kävimme tutustumassa tarkemmin Piscon (Chileläisen vahvan viinin/viinan) valmistukseen sekä kävimme katsomassa pingviinejä.

Tänään onkin viimeiset juhlat täällä Chilessä uuden vuoden kunniaksi. Vuodenvaihteen jälkeen Chilen vuorimaisemat ja piscolat muuttuvat viikoksi Brasilian kultaisiin hiekkarantoihin ja caipirinjoihin. Muut vaihtarit ovatkin jo karanneet kotimaihinsa, mutta itse päätin nauttia loppuun asti Etelä-Amerikan lämpimistä keleistä, eikä kyllä yhtään kaduta.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

1 kommentti:

  1. Hei! Opiskelen Oulun yliopistossa ja tutkin gradussani, kuinka persoonallisuus vaikuttaa kykyyn sopeutua vieraaseen maahan Latinalaisen Amerikan kontekstissa. Olen etsimässä tutkimukseeni henkilöitä, jotka ovat olleet vaihdossa tai vapaaehtoistyössä kyseisellä alueella lähivuosina. Huomasin blogistasi, että sinä olet ollut ja olisinkin erittäin kiitollinen, jos voisit auttaa minua tutkimuksessani!

    Osallistuminen on helppoa, tehtävänä on ainoastaan täyttää netissä oleva kysely sekä siihen sisältyvä persoonallisuustesti. Kyseinen persoonallisuustesti on laadukas ja saat siitä kattavat tulokset heti myös itsellesi! Testi on yhdysvaltalaisen psykologin suunnittelema ja näin ollen englanniksi, joten kohtalainen englanninkielen taito vaaditaan testin onnistumiseksi. Muut tutkimuksen osa-alueet ovat kuitenkin suomeksi.

    Osallistuneiden kesken arvon 100€ lahjakortin joko Finnairille tai Norwegianille, voittajan toiveen mukaisesti. Ilmoitathan piakkoin, mikäli haluat osallistua tutkimukseeni! Terkuin Minne (minne.merikukka@gmail.com)

    VastaaPoista